Palataanpa vielä sen verran menneeseen, että muistellaan uuden vuoden vastaanottajaisia. Meidän kylällähän on yleensä hiljaista eikä tarvi juuri paukutteluja kuunnella eikä katella. Mutta mikähän tänä vuonna naapureihin oli mennyt, koska joka suunnalta lensi rakettia ja paukutus kaikui pitkin kyliä. No mikäs siinä, katseltiin sitten poikien kanssa raketteja ikkunasta.

aa2-normal.jpg

Lentävät valoilmiöt olivat poikien mielestä kiinnostavia. Ainoa, joka ei innostunut, oli Iiro. Iiro meni olkkariin raapimapuuhun ja oikein ison jysähdyksen kuullessaan vain venytti kaulaa ja yritti kurkkia ikkunasta että mikä se oli.

 

aa3-normal.jpg

Nyt tuli tosi kova pamaus! Tämä kuvaa hyvin rakettientuijottajien hermoja. Nuutti ei edes hätkähdä, Joona hiukan kavahti ja Nipsua vietiin. Nipsu säntäsi olkkariin Iiron kanssa venyttelemään kaulaa hetkeksi. Mutta pian kaikki olivat takaisin pöydällä jatkamassa bongailua. Niin paitsi Iiro.

 

aa1-normal.jpg

Tässä ei piilotella raketeilta vaan ihan silkasta huvista on änkeydytty tuolin alle. Välillä tuntuu, ettei noilla ole luitakaan, kun tuommoseen 10 sentin rakoon matelevat ihan kevyesti...

 

Talvi on mennyt käsitöitä vääntäessä. Välillä on syntynyt sukkaa ja välillä lapasta. Nämä tossukat ovat ihanan pehmoiset johtuen tuplalankojen kulkemisesta nurjalla puolella. Ja värikin kyllä piristää keskellä talvea oikein kivasti.

a3-normal.jpg